Tänäinen jumalanpalvelus ei poikennut mitenkään merkittävästi muista. Se oli sitä samanoloista alusta ehtoolliseen asti. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana olen oikeastaan vasta alkanut kunnolla sisäistämään ehtoollisen merkityksen ja saamaan "oikeanlaisen" olon sitä vastaanottaessani.
Tänään sen sijaan polvistuessani tuli kuin isku päin kasvoja. Papin sanoja mukaillen se viini oli merkkinä Jeesuksen vuodattamasta verestä minunkin puolesta.
Uskomaton olo. Samaahan sitä aina jauhetaan nuortenilloissa, raamiksissa kuin jumalanpalveluksissa, mutta vasta tänään se upposi kunnolla. Jeesus vuodatti verta minun vuokseni. Eikä vain minun, vaan meidän kaikkien, koko ihmiskunnan vuoksi. Uskomatonta.
Tiedättehän sen tunteen, kun sormenkynnen vieressä on irrallaan olevaa ihoa, ja ärsyyntyneenä tekisi mieli raa´asti vain repäistä se pois. Ihon riekale kuitenkin alkaa revetä vielä terveestä kohdasta sormea, ja tuloksena on verenvuotoa ja kirvelyä. Kertokaa tuo ties kuinka monella miljoonalla. Erotuksena on näihin kahteen asiaan vain se, ettei Jeesus kuollut ärsyyntyneenä, vaan täysin rakastuneena.